Willakurkut

Ritva ja Tuomas Mattila olivat asuneet vajaan vuoden Tampereella eläkkeellä olevien teatterilaisten kerroksessa Willa Violassa, kun pikkujouluissa tuli puheeksi, että laulaminen olisi mukavaa. Ritva sanoi heti, että onhan tuossa tuo Tuomas kuoron johtajaksi. Heti pyhien mentyä Ritva ja Tuomas alkoivat kysellä olisiko Päiväkeskuksessa tilaa tällaiselle jutulle. He saivat käyttöönsä tilat maanantai-illoiksi ja perustivat Willakurkut-kuoron, jonka keski-ikä on noin 85 vuotta.

Tuomas Mattila muuntaa tietokone-ohjelmalla FL STUDIO 8 laulujen säestysten nuotit yksitellen ’palikoiksi’ ja siirtää ne sitten CD-levylle kaikkien kuunneltavaksi. Ohjelmallisesti hän voi valita jokaisen laulun kohdalla minkä tahansa soittimen säestykseen. Yhdelle levylle tallennetaan noin tusinan verran laulujen säestyksiä.

Mattiloiden ohjelmisto on laidasta laitaan, sillä he pyrkivät siihen, että kaikki viihtyisivät. Pääasia on iloinen mieli ja yhdessä oleminen. Tuomas kertoo myös aina laulujen taustoista ja niiden tekijöistä ja välillä arvuuttelee kuorolaisten tietoja. Tuomas Mattila on paitsi kuoron johtaja ja säestäjä myös henkilö, joka maksaa kaikki materiaalikulut. Ritva puolestaan kirjoittaa sanat tietokoneella helposti luettavalla fontilla, kerää ne paketiksi ja tulostaa tarvittavan määrän laulunsanoja. Mainokset, valokuvaus, päiväkirjan pito ym. ottivat Mattiloista vallan ja he pääsivät mukavasti sisään talon elämään ja saivat tätä kautta uusia ystäviä.

Ensimmäinen lauluilta oli yli 11 vuotta sitten 13.1.2009. Kesä- ja heinäkuu pidetään lomaa, mutta muuten Willakurkut laulavat joka viikko. Kuoron suosikkilauluksi on tullut Juice Leskisen ”Ei elämästä selviä hengissä”. Juicen kirjasto on tullut kuorolle tutuksi, he ovat laulaneet siellä monena vuonna Juicen syntymäpäivänä. Lisäksi Willakurkut ovat esiintyneet kesällä Pellavan torin kesäjuhlissa ja avanneet Joulukadun Komediateatterilla.

Tuomas Mattila oli mukana Kansallisteatterin Willensaunassa näytelmässä Unelmien aikataulu. Näytelmän ohjaaja Jemina Sillanpää ehdotti näytelmän vierailua Tampereelle niin, että otetaan Tuomaksen kuoro mukaan näytelmään. 6-7.helmikuuta 2013 Willakurkut lauloivat näyttelijöiden mukana Frenckellin näyttämöllä kappaleet: ”Ei elämästä selviä hengissä”, ”Oi ystäväin, oi armahain” ja ”Laulakaamme silloin”.

Willkurkut – kuoron 10v juhlakonsertti oli Ravintola Violassa. Esiintymisiä on vuosien mittaan riittänyt. Kuoron laulajat ovat iättömiä, sillä vanhin täyttää pian 100 vuotta.

X