Yhdistyksemme Tampereen Naislaulajat ry koostuu kahdesta kuorosta ja lauluyhtyeestä. Naislaulajien monipuolisessa ja iloisessa joukossa on tällä hetkellä lähes 30 laulajaa. Kuoron ohjelmisto sisältää perinteisiä ja uudempia suomalaisia naiskuorosävellyksiä, kansanlauluja ja kevyempää musiikkia. Kuoro on panostanut erityisesti rikkaampaan kuoroilmaisuun ja vapaampaan lavaolemiseen.
Kuusi vuotta sitten perustettiin Suvanto, jossa on mukana lähes 40 innokasta varttuneempaa laulajaa. Suvanto laulaa ja esittää kepeän iloista ja viihteellistä ohjelmaa, mutta myös tunnelmallisempaa ohjelmistoa. Molemmat kuorot pitävät yleensä kaksi konserttia vuosittain, joko yhdessä, erikseen tai yhteistyössä muiden kuorojen kanssa. Vuosittaisten konserttien lisäksi kuoroilla on muita, pienimuotoisempia esiintymisiä.
Pienempiä tunnelmallisia tilauskeikkoja varten perustettiin vuonna 2017 vahvistettuna kvartettina toimiva lauluyhtye Nova. Kuorot osallistuvat myös erilaisiin valtakunnallisiin ja paikallisiin kuorotapahtumiin.
Yhteystiedot:
katja.harilo@gmail.com
www.tampereennaislaulajat.fi
Puhelin: 050 593 3104